Buddhalainen filosofia

Buddhalainen filosofia käsittelee laajasti metafysiikan, fenomenologian (= oppi ilmiöstä), etiikan ja tietoteorian ongelmia. Buddhalaisuus uskontona hyödyntää filosofiaa muun muassa moraalin ymmärtämiseksi ja sen selventämiseksi, mitä merkityksellisen elämän eläminen — ilman tarvetta katumukseen sen loppuessa — tarkoittaa.

   Buddhalaisuus voidaan nähdä joko käytännöllisenä filosofiana tai uskontona. Niissä etelä- ja itäaasialaisissa kulttuureissa, joissa buddhalaisuus kehittyi, ei ole selkeää eroa uskonnon ja filosofian välillä. Buddhalaisuuden filosofia on käytännöllistä, koska se keskittyy tiettyjen menetelmien tai filosofisten periaatteiden soveltamiseen käytännön elämässä. Buddhalaisuus eroaa muista uskonnoista siten, että se on ns. ei-teistinen uskonto, eli se ei tarvitse jumalan tai jumalien olemassaoloa.

   Varhaisessa buddhalaisen filosofian kehityksessä ilmeni skeptismin sävyjä. Buddha neuvoi oppilaitaan välttämään väittelyjä, koska hän piti sellaista hedelmättömänä ja katsoi sen haittaavan Nirvanaan (=valaistukseen) johtavien harjoitusten suorittamista. Eräät tietyt opetukset esiintyvät useissa varhaisissa buddhalaisissa teksteissä, tästä päätellään että Buddha on opettanut ainakin seuraavan kaltaisia oppeja:

1. Neljä jaloa totuutta, joka on buddhalaisuuden ydinopetus. Totuudet jaetellaan seuraavasti:
         a) Jalo totuus kärsimyksestä
             - Buddhan mukaan elämässä on kärsimystä (esitetään myös hieman virheellisessä muodossa  "elämä on kärsimystä"). Buddha käytti tässä yhteydessä sanaa dukkha, vaikkakin sana käännetään usein "kärsimykseksi" se ei kuitenkaan tarkoita vain henkistä tai fyysistä kipua, vaan kaikenlaista ikävää, turhauttavaa, epätäydellistä, epätyydyttävää tai pysymätöntä.
             -Buddhalaisuuden mukaan elämä ei siis ole pelkkää kärsimystä, mutta kaikki mielihyväkin on vain väliaikaista, jonka jälkeen palataan "dukkhaan". Kärsimys on siis väistämätön osa elämää, jota kaikki joutuvat kokemaan.

        b) Jalo totuus kärsimyksen syystä (samudaya)
             -Kärsimyksen aiheuttaa itsekkyys ja takertuminen (ns. "jano"). Ihminen janoaa itselleen tavaraa, rahaa, ystäviä, elinikää jne. Koska edellämainitut asiat ovat pysymättömiä, niin hän ei voi saada lopullista tyydytystä.
  Buddhalaisuudessa kerrotaan kolmenlaisesta janoamisesta:

1) Aistinautintojen jano viittaa aistillisten nautintojen, kuten maukkaan ruoan janoamiseen.

2) Olemisen jano viittaa kaipuuseen elää ikuisesti tai olla jotakin muuta, kuin tällä hetkellä on.

3) Olemattomuuden jano viittaa taas janoon päästä eroon jostakin, tai jopa kuolemankaipuuseen.

 Buddhalaisuuden mukaan kipu ja kärsimys ovat eri asioita. Kärsimys syntyy kun ihminen kohdatessaan kipua takertuu ajatukseen että kipua ei pitäisi olla. Ihminen haluaa pitää kiinni hinnalla millä hyvänsä miellyttävistä asioista (esimerkiksi ystävistään, hyvistä tuntemuksista ja nautinnoista) ja hankkiutua epämiellyttävistä eroon (esimerkiksi kielteisistä tunteista, kivusta tai ikävistä ihmisistä). Jos on nälkä, ei ole väärin haluta syödä, mutta makunautintoa ei saisi himota. Tarrautumaton antaa asioiden tulla, olla ja mennä sellaisina kuin ne ovat. On ymmärrettävä milloin pitää kiinni ja milloin päästää irti - buddhalaisuus ei opeta välinpitämättömyyttä.

       c) Jalo totuus kärsimyksen lakkaamisesta (nirodha)
           -Kärsimys lakkaa, kun takertuminen, viha ja tietämättömyys poistetaan. Buddhalaisuuden mukaan alkusyy kärsimykselle on tietämättömyys esim. neljästä jalosta totuudesta ja itsen todellisesta luonteesta.

       d) Jalo totuus kärsimyksen lakkaamiseen johtavasta tiestä (magga)
           -Kärsimyksen loppuun johtaa jalo kahdeksanosainen polku, joka sisältää moraali- sekä käytännön meditaatio-ohjeita. (http://fi.wikipedia.org/wiki/Jalo_kahdeksanosainen_polku)